Osallistu!

puuosaamista-pirkanmaalle_logo_blue.png

Lähde mukaan!

Puuosaamista Pirkanmaalle -hankkeessa koulutetaan yhteensä kymmeniä uusia puurakentamisen osaajia. Keväällä 2022 alkaviin koulutuksiin kartoitetaan parhaillaan halukkaita osallistujia. Hankkeen puitteissa järjestettävien koulutusten osallistujat valitaan hankesuunnitelman kriteerien mukaisesti Pirkanmaalta, mutta koulutukset on tarkoitus taltioida sekä laittaa tallenteet myöhemmin jakoon palvelemaan puualan osaajapulaa myös kansallisella tasolla.

Hankkeen koulutukset vastaavat kokonaisvaltaisesti puurakentamisen osaamisen kehittämiseen. Tampereen yliopisto keskittyy suunnitteluun eli puurakentamisen arkkitehtuurin ja rakennustekniikan pätevyyskoulutukseen. TAMK vastaa tuotantopuolesta eli rakennustyömaiden toimihenkilöiden, rakennuttajien ja urakoitsijoiden täydennyskouluttamisesta. Tredu puolestaan tarjoaa koulutusta noin 15:lle puuelementtirakentamisesta kiinnostuneelle aikuisopiskelijalle.

Jos olet kiinnostunut mistä tahansa hankkeen koulutuksesta, ota rohkeasti yhteyttä koulutuksista vastaaviin henkilöihin:

Tampereen yliopisto / TAMK: Jussi Savolainen, if.inut@nenialovas.m.issuj

Tredu: Aarne Hämäläinen, if.erepmat@nenialamah.enraa

Tampereen yliopiston ja TAMK:n
syksyn 2022 koulutusohjelmat

Tervetuloa mukaan Puuosaamista Pirkanmaalle -hankkeen puitteissa toteutettavaan, puurakentamisen asiantuntijoiden koulutuksen syventävään osuuteen! Syksyn 2022 koulutukset ovat jatkoa keväällä järjestetylle koulutuskokonaisuudelle, jonka tallenteet julkaistaan tällä sivustolla syksyn aikana.

Syksyn koulutukset järjestetään kahtena rinnakkaisena luentosarjana. Rakennesuunnittelun luentosarjassa syvennytään teollisen puurakentamisen rakennesuunnittelun erikoispiirteisiin. Arkkitehtuurin ja rakennustuotannon luennoilla puolestaan käsitellään puurakentamisen suunnittelu- ja rakennusprosessia eri näkökulmista. Molempien luentosarjojen ohjelmat löytyvät alta.

Asiantuntijakoulutusten toteuttamisesta vastaavat edelleen Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu. Lisäksi hanketta ovat toteuttamassa Ekokumppanit Oy, Tampereen seudun ammattioppilaitos Tredu sekä Metsäkeskus.

Syksyn koulutukset järjestetään hybriditapahtumina. Osallistujia suositellaan osallistumaan lähiopetukseen Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella, mutta myös etäosallistuminen on mahdollista. Ja jos et ehdi ensimmäisille koulutuskerroille mukaan, ei hätää, mukaan voi liittyä kesken kokonaisuudenkin!  Koulutus on maksuton.

Koulutus on suunnattu pirkanmaalaisille kunnille sekä pienille ja keskisuurille yrityksille. Ilmoittaudu mukaan TÄÄLLÄ!

Lisätiedot: if.inut@nenialajrak.ukkram, if.inut@nenujap.imas, if.inut@nenialovas.m.issuj

Rakennesuunnittelun luentosarja (syksy 2022)

PVM Klo Aihe Vastuuopettaja Materiaalit
19.8.2022
9.00 – 12.00
Nykyinen EC5 sekä seuraavan EC5-version kehityssuunnat
Sami Pajunen

Ei julkaistavaa materiaalia

26.8.2022
Ei koulutusta
2.9.2022
9.00 – 12.00
Rakennusten jäykistäminen
Sami Pajunen
9.9.2022
9.00 – 12.00
Laajarunkoisten hallien rungon mitoitus
Aku Aspila
16.9.2022
9.00 – 12.00
Puukerrostalon rakennesuunnittelu
Aku Aspila
23.9.2022
9.00 – 12.00
CLT-rakenteiden suunnittelu
Sami Pajunen
30.9.2022
9.00 – 12.00
Puurakennusten vahingot, korjaaminen ja puulla korjaaminen
Henri Käpynen & Henri Salonen
7.10.2022
9.00 – 12.00
Elinkaarianalyysi ja hiilijalanjälki
Marko Saikkonen
E julkaistavaa materiaalia
14.10.2022
9.00 – 12.00
Rakennusfysiikan modernit suunnittelutyökalut
Marko Saikkonen
Ei julkaistavaa materiaalia
21.10.2022
6.30 – 19.00
Tutustumismatka Pohjanmaan puurakentamisteollisuuteen
Jari Saukko
28.10.2022
9.00 – 12.00
Palomitoituksen määräykset ja palomitoitus erilaisissa kohteissa
Markku Karjalainen & Henri Salonen
4.11.2022
9.00 – 12.00
Talotekniikka puurakentamisessa
Jari Saukko & Henri Salonen

Arkkitehtuurin ja rakennustuotannon luentosarja (syksy 2022)

PVM Klo Aihe Vastuuopettaja Materiaalit
19.8.2022
9.00 – 12.00
Arkkitehtoniset mahdollisuudet ja asiakasarvo
Teemu Hirvilammi & Jussi Savolainen
26.8.2022
Ei koulutusta
2.9.2022
9.00 – 12.00
Suunnittelutavoitteiden asettaminen ja tuoteosien markkinat
Jussi Savolainen
9.9.2022
9.00 – 12.00
Puurakentamisen kansainväliset markkinat ja esimerkit
Henri Käpynen
16.9.2022
9.00 – 12.00
Urakoinnin organisointi ja työturvallisuuden erityispiirteet
Hannu Kauranen & Tero Markkanen
23.9.2022
9.00 – 12.00
Puurakenteiden tuoteosahankinta, työmaavalvonnan erityispiirteet ja kosteusvaurioiden ennaltaehkäisy
Tero Markkanen
30.9.2022
9.00 – 12.00
Puurakennusten vahingot, korjaaminen ja puulla korjaaminen
Henri Käpynen & Henri Salonen
7.10.2022
9.00 – 12.00
Puurakentamisen ekologisuus
Markku Karjalainen & Ninni Westerholm
14.10.2022
9.00 – 12.00
Teollisen automaation ja logistiikan kehittäminen puurakentamisessa
Jari Saukko & Jussi Savolainen
21.10.2022
6.30 – 19.00
Tutustumismatka Pohjanmaan puurakentamisteollisuuteen
Jari Saukko
28.10.2022
9.00 – 12.00
Palomitoituksen määräykset ja palomitoitus erilaisissa kohteissa
Markku Karjalainen & Henri Salonen
4.11.2022
9.00 – 12.00
Talotekniikka puurakentamisessa
Jari Saukko & Henri Salonen

Tampereen yliopiston ja TAMK:n
kevään 2022 koulutusohjelma

Tervetuloa mukaan Puuosaamista Pirkanmaalle -hankkeen puitteissa toteutettavaan asiantuntijakoulutukseen. Hankkeen tarkoituksena on vastata puurakentamisalan kasvavaan työvoimakysyntään tarjoamalla alan nykyvaatimukset täyttävää koulutusta kaikilla oppilaitostasoilla. Koulutusmalleja pilotoidaan keväällä 2022 ja koulutusten syventävä osuus järjestetään syksyllä 2022.

Asiantuntijakoulutusten toteuttamisesta vastaavat Tampereen yliopisto sekä Tampereen ammattikorkeakoulu. Lisäksi hanketta ovat toteuttamassa Ekokumppanit Oy, Tampereen seudun ammattioppilaitos Tredu sekä Metsäkeskus. Koulutukset järjestetään webinaarisarjana alla olevan aikataulun mukaisesti. Koulutus on maksuton.

Koulutus on suunnattu pirkanmaalaisille kunnille sekä pienille ja keskisuurille yrityksille. Ilmoittautumisohjeet saat ottamalla yhteyttä: if.inut@nenialajrak.ukkram, if.inut@nenujap.imas, if.inut@nenialovas.m.issuj

PVM Klo Aihe Vastuuopettaja Materiaalit
4.2.2022
9.00 – 12.00
Puurakentamisen asema ja mahdollisuudet Suomessa + Puurakentamisen tutkimus- ja kehityshankkeita TAU:lla
Professori Markku Karjalainen
11.2.2022
9:00 – 12:00
Puu rakennusmateriaalina
Professori Markku Karjalainen
18.2.2022
9:00 – 12:00
Puukerrostalojen ratkaisut ja tilastot sekä puurakentamisen kaavoitus
Professori Markku Karjalainen
25.2.2022
9:00 – 12:00
Puun mahdollisuudet lähiökerrostalojen julkisivukorjauksissa ja lisäkerrosten rakentamisessa + puurakentamisen pitkäaikaiskestävyys
Professori Markku Karjalainen
11.3.2022
9:00 – 12:00
Puurakennusten rakennetekniset reunaehdot ja riskien tunnistaminen – pienimittakaavaiset rakennukset (pien- ja rivitalot)
Lehtori Henri Salonen
18.3.2022
9:00 – 12:00
Puurakennusten rakennuttamisen prosessin erityispiirteet – innovatiivisuus toteutusmuodoissa
Yliopettaja Jussi Savolainen
25.3.2022
9:00 – 12:00
Puurakennusten hankinnan prosessin kehittäminen hankintalain ja uudistettavan maankäyttö- ja rakennuslain puitteissa
Yliopettaja Jussi Savolainen
1.4.2022
9:00 – 12:00
Valmisosajärjestelmät, runkojärjestelmien kustannukset ja tietomallinnuksen hyödyntäminen
Lehtori Tero Markkanen
8.4.2022
9:00 – 12:00
Puurakennusten rakennetekniset reunaehdot ja riskien tunnistaminen – suurimittakaavaiset rakennukset (esim. kerrostalot ja hallit)
Lehtori Henri Salonen
22.4.2022
9:00 – 12:00
Puurakentamisen tuotannon suunnittelu ja ohjaus
Lehtori Tero Markkanen

Kaikkien koulutuksiin osallistuvien tulee täyttää hankkeen rahoittajan vaatimat aloitus- ja lopetuslomakkeet, joilla varmistetaan, että hankkeen toimenpiteet ovat kohdistuneet hankesuunnitelman mukaisesti.

Lisätiedot: Euroopan sosiaalirahaston tietosuojaseloste