Joulukuun ensimmäisenä päivänä nappasimme koronarajoituksia noudattaen bussin puolilleen puurakentamisesta kiinnostuneita pirkanmaalaisia ja käänsimme keulan kohti koillista, pääkohteenamme Kuhmossa sijaitseva puurakentamisen osaamisklusteri Woodpolis.
Puuosaamista Pirkanmaalle- sekä Puukerrostalorakentaminen kasvuun Pirkanmaalla -hankkeiden toteuttaman tutustumismatkan tavoitteena oli ennen kaikkea kasvattaa pirkanmaalaista puurakentamisen tietotaitoa sekä solmia hyödyllisiä suhteita aiheeseen liittyvien toimijoiden kanssa, eikä matka tuottanut pettymystä.
Matkan jälkeen ei enää tarvitse ihmetellä, miksi puurakentamisen edelläkävijät löytyvät nimenomaan Kainuusta ja erityisesti Kuhmosta. Kainuussa luonto on kautta aikain toiminut ihmisten voimavarana ja sieltä löytyvät myös suomalaisen kulttuurin juuret. Maakunnan puupeitteiset vaarat ja jylhät korvet ovat inspiroineet niin Elias Lönnrotia ja Eino Leinoa kuin Veikko Huovista ja Ilmari Kiantoa. Ja nykyään ne inspiroivat samalla tavalla suomalaista puurakentamista.
Kuhmon elinvoima sitoutuu vahvasti puuhun. Paikallisten puualan yritysten liikevaihto oli viime vuonna noin 180 miljoonaa euroa ja suunta on nouseva. Yritykset työllistävät paikallisesti suoraan yli 300 ihmistä ja välillisesti ainakin saman verran. Puuhun pohjautuva liiketoiminta onkin ollut alueen kehittymisen lähtökohtana jo tervanpolton ajoista lähtien ja nykyään tuon kehittymisen huippuna toimii 2000-luvun alussa syntynyt Woodpolis; puuhun liittyvän kehityksen, koulutuksen, teollisuuden ja ekologisen rakentamisen osaamiskeskittymä.
Pääsimme matkamme aikana vierailemaan lukuisissa mielenkiintoisissa ja upeissa kohteissa Kuhmossa, Nurmeksessa ja Kuopiossa. Jokaisella vierailulla opimme valtavasti Suomen puualan ja -osaajien tekemisestä, ideoista ja toiveista. Tampereelle palattuamme olo olikin pitkästä kotimatkasta huolimatta kuin uudestisyntynyt. Puuala kehittyy ja voi hyvin ja vaikka ajat muuttuvat, yksi asia pitää Suomen jatkossakin pinnalla. Vihreä kultamme.
Jos olet kiinnostunut kuulemaan yksityiskohtaisemmin matkamme annista, lue ihmeessä myös tarkempi matkakertomuksemme, jossa projektipäällikkömme Jari ja Eveliina käyvät mukaansatempaavasti läpi retkemme päivät ja kohteet yksi kerrallaan.
Kuva: Laura Vanzo / Visit Tampere